Lions pyöräily

Itäisen Uudenmaan leijonat eli N-piiri toteutti 18.5.2024 Lionspyöräilyn jo kolmatta kertaa. Väkimäärä on kasvanut kerta kerralta ja mikä mukavinta, osa on ollut fillaroimassa kanssamme joka...
Tulevana keväänä ei pyöräilläkään Loviisasta Helsinkiin, vaan teimme tulleiden toivomusten perusteella rengasreitin. Sen tarkkaa reittiä vielä tarkistellaan, mutta lähtö on tänä vuonna Helsingistä Mal...
Lauantaina 12.8. klo 12-16 vietetään Helsingissä Narinkkatorilla suomalaisen Lionstoiminnan merkkipäivää ja siellä olemme myös me mukana esittelemässä Lions pyöräilyä.Tule moikkaamaan, esittämään ehdo...
Lions pyöräily sai mukavasti julkisuutta myös lehdistössä. Tässä muutama lehtileike, lisää laitetaan, kun saamme niitä käsiimme.
Jos sinulla on joku lehti, jossa pyöräilystä on mainittu, niin voisi...
Toukokuun 13.5. toteutettiin järjestyksessään toinen N-piirin toteuttama Lions pyöräily. Aurinko helli pyöräilijöitä, joista peräti kahdeksan polki tänä vuonna koko matkan läpi toiminta-alueemme eli L...
Vuonna 2022 järjestimme ensimmäisen N-piiriin Lions pyöräilyn naapurimme B-piirin innostamana.Levitimme tietoa siitä sekä omassa piirissämme, että pyöräilyreitille osuvien eri paikkakuntien klubien av...
Lionsien järjestämän pyöräilyn idea on liikkua ja liikuttaa kavereitakin. Ei kaveria ole pakko ottaa mukaan, mutta tämä on hyvä tilaisuus pyytää pyörän omaava ystävä mukaan liikkumaan ja nauttimaan ka...
Tällaiselta reitti näyttää...